Kässäkerhon kuulumisia

marraskuu 15, 2017

Lähes vuoden ajan Megan tiloissa kokoontunut kässäkerho on hitsannut paikalliset harrastajat mukavasti yhteen. Ison, värikkäitä käsitöitä ja uusimpia ideoita pursuilevan pöydän ympäriltä kantautuu tiistaisin rento rupattelu ja iloinen nauru. Puikot ja koukut suihkivat. Kahvi höyryää mukeissa ja aika kuluu kuin siivillä.

 

Kerholaiset
Käsityöperinne ja harrastuksen suosion kasvu vuosi vuodelta kiinnostavat ja puhuttavat. MTV:n uutistoimittaja ja kuvaaja kävivät lokakuussa tapaamassa paikallisia käsityötaitajiamme. Uutisen pääset katsomaan ja jutun lukemaan tästä linkistä.

 

Välillä toteutetaan yhteisesti sovittua teemaa, välillä jokainen tekee omia töitään eteenpäin. Toisinaan kootaan näyttely, askarrellaan koristeita, testaillaan lankoja tai tutustutaan erilaisiin tekniikoihin. Tällä viikolla kässäkerhossa aloiteltiin kranssipajaa.

 

Lankaa

 

Kranssi on mieleinen ovikoriste, koska siitä voi tehdä juuri omannäköisensä. Se on myös loistava lahjaidea ja toteutettavissa hyvin monenlaisista materiaaleista. Ulkona havu-, sammal-, jäkälä- tai oksakranssit toimivat parhaiten. Sisäkäyttöön sopivat pehmeät, neulotut kranssit, trikookuteella tai nauhalangalla päällystetyt, virkatut tai vaikka liimaten koristellut kranssit, joissa voi käyttää joko valmista pohjaa tai askarrella sen itse pahvirullista tai sanomalehdestä.

 

Talvisia kransseja

 

Myös koristelussa saa näkyä oma kädenjälki. Pohjasta ja kranssin tyylistä riippuen vaihtoehtoja on vaikka millä mitalla. Pikkuiset lankarullat, kulkuset, tupsut, sydämet, virkatut kukkaset ja tähdet, luonnosta kerätyt kävyt, kivet ja kuivatut marjat tai vaikka omatekoisesta massasta muotoillut koristeet, kuten alla olevassa kuvassa.

Sooda-maissitärkkelysmassa on suhteellisen helppo ja kätevä tapa tehdä koristeita niin kransseihin kuin ikkunoihin, pakettien päälle tai joulukuuseen. Jos haluat kokeilla valmiin massan sijasta omatekoista, niin valmista syntyy muutamalla ainesosalla.

 

Massakoristeet kranssiin

 

Suhde menee suunnilleen niin, että taikinaan tulee 2-2,5 dl ruokasoodaa, 1 dl maissitärkkelystä ja 1,25-1,5 dl vettä. Ainekset sekoitetaan ja kuumennetaan keskilämmöllä kattilassa niin kauan, että massa kiinteytyy. Sitten massa siirretään kulhoon ja jäähdytetään, jonka jälkeen se kaulitaan levyksi. Levystä voi leikata haluamiaan kuvioita vaikkapa piparkakkumuoteilla. Pitsinauhoilla ja kohokuvioisilla astioilla koristeisiin saa painettua kaunista pintaa ja ripustusreiän voi tehdä esimerkiksi pillillä.

Koristeet voi jättää kuivumaan yön yli, tai paistaa niitä välillä käännellen 75-100 asteisessa uunissa 0,5-1 h ajan. Koristeet kovettuvat kauniin valkoisiksi, mutta jos niihin haluaa väriä, ne voi päällystää lautasliinoilla, kiiltokuvilla tai lehtileikkeillä ja lakata decoupage-lakalla. Soodataikina ei kestä hyvin vesiväreillä maalaamista, mutta jos toiveena ovat maalatut koristeet, voit tehdä ne myös taikataikinasta.

 

Talvisia kransseja

Käsitöitä

 

Oletpa sitten aloitteleva käsityöharrastaja tai vanha konkari, olet tervetullut mukaan maksuttoman kässäkerhoomme. Kerho kokoontuu joka tiistai klo 10-12 Megan käsityöosastolla (poikkeuksena viikot 51 ja 52, jolloin kerho on tauolla). Ensi viikolla jatketaan vielä talvisella kranssiteemalla, toivottavasti Sinäkin pääset mukaan!